maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannusta

Sateiset juhannuksen jälkeiset terkut täältä lakeuksilta. Sateessa mentiin juhannus ja sama jatkuu näemmä vielä tämänkin viikon. 
Juhannusaattona olimme lasten kanssa Wasalandiassa ystäväperheen kanssa, siellä sentään oli sateetonta vaikkakin pilvistä. Pienemmät viihtyivät mukavasti mutta isompien mielestä paikka on jo aikansa elänyt. Täytynee vielä se pakollinen Powerpark reissukin tehdä..




Lasten huvitellessa kuvaili äiti kauniita alppiruusuja, mitkä kasvoivat upean isoina puskina. Näitä haluan kyllä omaan pihaanikin. 




Paras laite oli kaikkien mielestä ehdottomasti tukkijoki, missä käytiin kerta toisensa perään. Pienin tykkäsi eniten autoista. 


Lauantai päivä meni perinteisesti Keuruulla juhannuskonferenssissa. Siellä olikin sitten sateenvarjolle käyttöä perjantainkin edestä vaikka itseä se ei kyllä yhtään haitannut, sillä tunnelma Keuruulla on aina aivan omaa luokkaansa. 



Tuon ylläolevan taulun ostin sieltä, nyt täytyy vielä löytää sille arvoisensa paikka. 



Juhannuskimppu syntyi oman pihan kukkasista. Juhannusruusu on aina kukkinut juhannuksen aikaan mutta nyt on vasta nupuillaan. Toivottavasti se lämpö sieltä jo pian saapuisi. 

Hanne












lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kukkaterapiaa










Heippahei pitkästä aikaa. Näiden kukkakuvien myötä tulin toivottelemaan teille ihanaa viikonvaihdetta. 
Kukkia meiltä löytyy tällä hetkellä vähän joka puolelta. 
Leikkokukista neilikka on niin kiva, kun siitä saa monta pientä maljakkollista  ripoteltua sinne tänne.
 Pionejakin ostin Lidlistä mutta saas nähdä aukeavatko ollenkaan..
Omasta pihasta maljakossa on tällä hetkellä huumaavan tuoksuista syreeniä. 
Ulkokukissa suosikkini taitaa tänä vuonna olla lumihiutale. Kiitollinen kukka, kun jaksaa varjoisalla terassillakin kukkia kauniisti. 

Hanne







keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kuulumisia

Niin se vain toukokuu hurahti vauhdilla ja vaihtui kesäkuuksi. Suvivirsi soi ja koululaiset saivat todistuksensa, ylpeä ja kiitollinen olen omista koululaisistani. Tulevana syksynä meiltä löytyy tokaluokkalainen, vitosluokkalainen ja seiskaluokkalainen esikoisen siirtyessä ylä-asteelle. Hieman on mieli haikea mutta eipä sitä auta ajankulua vastaan taistella, mielenkiintoinen vaihe tämäkin <3 Koulun päättäjäispäivä oli melko lämmin ja aurinkoinen, muuten ollaankin saatu vettä niskaan harva se päivä. Toivon niin, että ne +20 kelit sieltä pian saapuisi meitä hellimään. 




Koleasta säästä huolimatta omenapuu ja kirsikkapuu sulostuttavat kukinnallaan, sisällekin piti muutama hento oksa taittaa maljakkoon. 


Kirsikankukat pääsi koristamaan esikoisen leipomaa suklaakakkuakin. 




Olohuoneessa näyttää nykyään tältä. Innostuin vaihtamaan huonekalujen järjestystä ja tykkään kyllä kovasti vaikka huone tuntuukin hieman ahtaammalta. 



Kukkakaupasta kävin hakemassa muutaman pionin oksan ja upean ison mårbacka pelargonian kotia koristamaan. Viime viikolla meillä vieraili kuvaaja sekä toimittaja, juttu tulee aikanaan Meidän talo lehteen. Päivä oli tosi kiva ja oli ilo seurata ammattikuvaajaa työssään. 

Aurinkoa päiviisi!

Hanne