tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vanha ikkuna

Facebookin kirpparilta löysin muutama viikko sitten vanhan suloisen 9-ruutuisen ikkunan edulliseen hintaan. Monen mutkan ja varaajan kautta tämä ihanuus lopulta minulle päätyi :) 




Pokasta oli maali hilseillyt ihanan rosoisesti joten pinta ei tarvinnut muuta kuin vähän hiomista. Muutamalla naulalla varmistettiin, että ikkuna varmasti pysyy pokan sisällä paikoillaan ja kiinnitettiin koukut ripustamista varten. Ikkunan taustapuolelle kiinnitin makkarin ylijäämä tapettia, on mielestäni näin paljon mielenkiintoisempi. Ja saahan sen tapetin helposti revittyä irti jos ja kun alkaa kyllästyttämään ;) 





Nämä isot siivetkin löysi viimein oman paikkansa ikkunan parina :) 

Ennemminhän sohvan yläpuolella oli miltei sohvan levyinen peili, joten vielä on silmällä totuttelemista uuteen ratkaisuun. 

Rauhallista pääsiäisviikkoa!  

Hanne




perjantai 27. maaliskuuta 2015

Vanhoja valokuvia

Hiphei, täällä taas. Mulla on näköjään tästä perjantaista muodostunut bloggailupäivä, suuri osa päivityksistä tehty perjantaina :) mutta mikäs sen mukavampi tapa aloittaa viikonlopun vietto ;) nää viikot vaan hurahtaa niin nopsaan ja tekemistä on ihan koko ajan, että suoraan sanottuna ei siinä bloggailut tuu mieleen. Jos tänään ehtis piipahtaa vähän teidänkin ihanissa kodeissa blogien kautta.. 


Sain äidiltäni tässä taannoin vanhoja valokuvia isästäni hänen elämänsä eri vaiheista muistoksi <3  Ajatuksena on tehdä kuvista jonkinnäköinen kollaasi mutta nyt ensi alkuun laitoin muutaman kuvan tuohon tuunaamaani lampunvarjostimeen. Tuossa rypistyneessä kuvassa on isäni vauvana ja yläkuvissa isän isovanhemmat ja setä. Mua on aina viehättänyt vanhat valokuvat ja niitä onkin kertynyt kirppareilta aikamoinen kokoelma. 


Tuolilla istuva vauva on paappani. 



Vanhat valokuvat ja vanhat lastenkengät muodostavat keskenään kivan parin <3



Tuoreet valkoiset tulppaanit maljakossa piristävät mieltä kummasti. Huomatkaa ylemmän kuvan musta viirusilmä :D Aina siellä missä tapahtuu ;) 



Metelinmäki blogista sain ihanan haasteylläripaketin eilen, Kiitos! <3 noita pupuja täytyy ehdottomasti askarrella lisää! 

Nyt päiväkahvin keittoon, että saan korkata tuon laventelisuklaan :)

Ihqua viikonloppua!!

Hanne










perjantai 20. maaliskuuta 2015

Keväisiä puuhia ja kuvia

Tervehdys ystävät. Tähän viikkoon on mahtunut taas monenmoista puuhaa ja touhua. Ollaan oltu paljon ulkona ja siivoiltu pihaa talven jäljiltä. Haravoimaankin oon päässyt jo paikka paikoin, mukavan terapeuttista hommaa :) 



Terassikin tuli siivottua viikonloppuna ja kalusteet puhdistettua. Kahvit on tullu nautittua ulkosalla melkein joka päivä. Niin ihanaa!





Helmililjoja, narsisseja ja kirsikka sekä omppupuun oksia oon ripotellut vähän joka tilaan kevättä tuomaan. Ohratkin laitettiin lasten kanssa useampaan astiaan ja kivasti on jo ruvennut vihertämään. 





Viimeiset kuvat on otettu lenkkipolkujen varrelta, ollaan kierrelty paljon puistoissa kovan katupölyn vuoksi. 

Mukavaa viikonloppua teille, toivottavasti on lämpimät ja aurinkoiset ulkoilukelit takatalvi uhkauksista huolimatta! :)

Hanne











perjantai 13. maaliskuuta 2015

Keväästä sekaisin ja haasteasiaa

Hei taas kaikki ihaNaiset! Näin se on taas viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta. Olen tämän viikon viettänyt yksinhuoltajana miehen ollessa työreissussa, tänä iltana vihdoin saadaan iskä kotiin <3 ikävä on jo kova koko porukalla. 

Keväästä ja auringosta intaantuneina Ollaan pikkupoitsun kanssa ulkoiltu viime päivinä ahkerasti. Tänään hörpin ekat pihakahvitkin pojan yrittäessä kuopsuttaa vielä niin jäistä hiekkalaatikkoa. Lumetkin ovat huvenneet hyvää vauhtia joka puolelta. 



Rumat kanervat ja callunat lensi roskiin ja etuovelle laitoin muutaman narsissin. Enempää en kevätkukkiin viitsi sijoittaa, kohta sitten jo saa laittaa ekat orvokit <3 kevät on kyllä ehdottomasti paras vuodenaika, tuntuu kuin olisi itsekin karhujen tavoin herännyt talviunilta. 



Keittiöön laitoin jo alkutalvesta tuollasen ikkunalaudan puoliväliin ikkunaa, siihen on nyt ihana laittaa kaikkea kaunista. Verhoina toimii nyt vain Greengaten astiapyyhkeet, en kyllä ees kaipaa ylälaskaria. Muratin läpi näkyy vastapäinen autiotalo. 







Aloitin toissapäivänä ikkunanpesu urakan, puhtaana on vasta 4/18, että urakkaa vielä piisaa :) 

Sain jo kohta viikko sitten Ihanasta Metelinmäki blogista Ilahduta bloggaajakaveria- haasteen. Toki tähän hyväntuuliseen haasteeseen piti tarttua. Itse haluan haastaa mukaan Talo tähtitaivaan alla 2 blogin Kiken. Kyseinen ihastuttava blogi on toiminut vuosia itselleni inspiraation lähteenä. Haasteen ohjeet ovat tässä:

Jos Kikke innostut haasteeseen mukaan lähtemään niin laitatko osoitietosi omakotipunainen@gmail.com niin laitan pienen keväisen yllärin matkaan :)









lauantai 7. maaliskuuta 2015

Maaliskuun lapsen juhlat

Tänä viikonloppuna juhlimme nuoremman tyttäremme 8 vuotis syntymäpäiviä. Perjantaina pöytä oli katettu kavereille ja tänään juhlimme suvun ja ystävien kesken. 








Perjantai-ilta oli tytölle kovin tärkeä ja odotettu, kun kaikki luokan tytöt saapuivat juhlimaan. Juhlijoita oli oma mukaan lukien 9, niin fiksuja ja mukavia tyttöjä kaikki. Aika ei käynyt pitkäksi missään vaiheessa vaan koko kaksituntinen meni vauhdilla. Ohjelmassa oli pullonpyöritystä ja lahjojen avaamista, herkuttelua, erilaisia leikkejä ja ongintaa mistä sai pienet makeat yllätykset. 









Väsynyt mutta onnellinen olo. Kyllä tämä järjestely aina työstä käy mutta on ne juhlat silti aina yhtä mukavat. Leipominen on helpottunut paljon, kun esikoinen ottaa siihen puoleen osaa kiitettävästi ja tekee sen vielä mielellään. <3 kiitollinen <3 

Hyvää yötä ja rauhallista Sunnuntai päivää jokaiselle! 

Hanne