torstai 15. tammikuuta 2015

Keittiöräpsyjä osa 1

Innostuin kuvailemaan keittiötämme auringonpaisteen innoittamana. Keittiö ois se mun seuraava remppahaave. Tää on jo kohta 13 vuotta vanha ja rupeaa olemaan rempallaan sieltä täältä mutta tällä mennään toistaiseksi. 


Kaapistot oli alunperin pyökinsävyiset. Kyllästyttyäni sävyyn maalasin ovet ja levyt itse valkoisella maalilla useampaan kertaan ja kulutin pinnan lopuksi hiomapaperilla. Lopputuloksesta olen tykännyt kovin mutta nyt kun maalauksestakin on jo vuosia aikaa kaipaisin kokonaan ihka uutta keittiötä. Lattiakin oli alunperin pyökkilaminaattia mutta siihen tuli muutos joulukuussa -14, kun vaihdoimme laminaatin valkoiseksi. Sävy on Quick Stepin vaalea harjattu mäntylankku. Alakerran ilme muuttui älyttömästi lattian vaalenemisen myötä. 


Eteisen suunnasta kuvattuna. Jääkaappi ja astianpesukone ovat integroituja. Ikkunan edessä oleva matala taso toimii talvisin penkkinä ja kesäisin pöytätasona. 




Uuteen keittiööni haluan ehdottomasti keraamisen altaan ja vanhahtavan näköisen hanan. Välitilaan joko puupaneelia tai valkoista laattaa. Nykyiset välitilan laatat olen maalannut kaakelimaalilla. Rottinkisen tarjottimen tuunasin maalaamalla siihen spray maalilla tähden. 



Tykkään älyttömästi GreenGate tuotemerkistä jota olenkin harrastanut jo vuosia. Kokoelmani on kuitenkin melko maltillinen hurahduksesta huolimatta ;) tuo mukiteline on ihan ehdoton, siihen on kiva vaihdella mukeja sesongin mukaan. 


Tässäpä siis ensimmäistä osaa köökistäni. :)

Te jotka täällä käytte kurkkimassa laittakaa vaan rohkeasti kommenttia, otan niitä mielelläni vastaan :) laskurin mukaan kävijöitä kuitenkin on päivittäin :) minulle voi myös laittaa sähköpostia, osoite löytyy sivupalkista. Ihanaa loppuviikkoa!!

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti